NEUROSONIC HARMONIA

 

 

NEUROSONIC HARMONIA PATJA

Patjan alle sijoitettava uuden ajan Neurosonic-tuote Harmonia on täällä!

 

Neurosonic tuotteita on käytössä sadoilla asiantuntijoilla psykoterapiassa, fysioterapiassa, terveydenhuollossa sekä kuntoutuksessa. Oleelliset käyttöalueet ovat unihäiriöiden, stressin, ahdistuneisuuden ja mielialaoireiden lievitys sekä rentoutumisen, kehotietoisuuden ja aineenvaihdunnan edistäminen. Erinomaisia tuloksia on saatu neurologisissa oireissa ja kehitysvammaisilla sekä ikääntyneiden kuntoutuksessa.

Tuotteiden on todettu mm. helpottavan muistisairaiden rauhoittumista, sekä vähentävän potilaiden yöllisiä heräämisiä, sekä auttanut hoitohenkilökuntaa palautumaan työstään.

Miten Neurosonic toimii?

Neurosonic –rentoutuslaitteet tuottavat erittäin matalataajuista, autonomiseen hermostoon rauhoittavasti vaikuttavaa värähtelyä. Se ohjaa kehoa meditaation kaltaiseen tilaan, jolloin stressitila lievittyy, palautuminen tehostuu ja unen terveet mekanismit korjautuvat. Eri teho- ja taajuusalueilla saadaan aikaiseksi erilaisia vaikutuksia: Esimerkiksi rentouttavilla ja palauttavilla ohjelmilla autetaan urheilijaa tai stressaantunutta henkilöä palautumaan nopeammin ja aktivoivilla ohjelmilla nostetaan vireystilaa, sekä valmistetaan kehoa tulevaan suoritukseen.

 

Harmonia auttaa sinua palautumaan arjen kuormituksista lievittämällä stressin oireita ja parantamalla unenlaatua helposti ja tehokkaasti.

Neurosonic Harmonia sijoitetaan sänkyyn patjan alle. Parhaan nukkumisergonomian saavuttamiseksi suosittelemme sijoittamista paksun patjan alle. Harmonia ei nosta patjan korkeutta, joten sitä on helppo käyttää myös parisängyssä. Voit siis nauttia rentoutumishetkestä vaikka nukkumaan mennessäsi!

Neurosonic Harmonia sisältää herätys- ja ajastustoiminnot. Ajasta esimerkiksi Harmonia herättämään sinut lempeällä matalataajuisella värähtelyllä!

Harmonia on kevyt ja kooltaan kompakti, joten voit kätevästi kuljettaa sitä mukana esimerkiksi hoivalaitoksissa, mökille, työ- tai treenimatkoille tai vaikka mannerten väliselle matkalle jet lagin oireita helpottamaan.

Harmoniaa ohjataan Neurosonic-sovelluksella, jonka voit ladata puhelimeesi tai tablet-laitteeseesi. Sovelluksesta voit valita erilaisia ohjelmia rentoutumiseen, aktivointiin tai palautumiseen.

NEUROSONIC-ELEKTRONIIKKA

• virtalähteen jännite 15V, tehonkulutus max. 75 – 90 W
• CE-standardit täyttävä
• 9 ohjelmaa (4 rentouttavaa, 2 aktivoivaa ja 3 palauttavaa).
• laitetta ohjataan omalta puhelimelta tai tablet-laitteelta.

TEKNISET TIEDOT

Tuotteella on kahden (2) vuoden takuu.
– Pituuden säätövara 135 – 170 cm
– Koko taitettuna 51 cm (L) x 29,5 cm (K) x 15 cm (S)
– Paksuus n. 3cm
– Paino n. 4 kg
– Materiaali: OEKO TEX -sertifiotu Needlepunched nonwoven 100g/m2, 100 % Polypropylen kuitua

Neurosonic ei ole lääkinnällinen laite.

 

KAUTTAMME MYÖS MUUT NEUROSONIC TUOTTEET ! 

 

MYYNTI JA MARKKINOINTI

Etelä – ja Keski Suomi

Sami Malkamäki p. 040 508 5345

sami.malkamaki@allumedical.com

 

Jere Lehtinen p. 050 537 4876

jere.lehtinen@allumedical.com

 

Pohjoinen Suomi

Janne Tikkakoski p. 050 391 2676

janne.tikkakoski@allumedical.com